keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Sadonkorjuukuulumiset.

Edellisestä kirjoituksesta näkyy olevan reippaasti aikaa. Mutta minkäs teet, kun töissä pitänyt kiirettä ja kotona ei sitten ole ennättänyt tehdä oikein mitään mistä olisi tänne voinut kirjoittaa. Enkä kyllä ole ennättänyt vieläkään. Langat ja puikot ja muut käsityöt ovat vielä esillekaivamatta. Vaikka keli olisi sen verran vilpoinen jo että voisi neulomisen aloittaa taikka ompelun, mutta ei sitä vaan yksinkertaisesti jaksa!

Takapihalla sain yksi päivä siivoiltua kaikki kesän aikaiset kasvatukset pois, paitsi ruusupapu sai vielä jäädä, samaten kurpitsan lehdistö. Callunoita on tullut istuteltua ulosjääviin ruukkuihin, muut viety talvisäilöön appisten puutarhavajaan. Etupihalla on vielä kesäkukkia, antaapi olla kun kukoistavat vielä :) Lyhtyjä laitoin myös jo takapihalle.

Satoa omista kasvatuksista on tullut hyvin. Tomaatteja tuli paljon, kurkku ei ennättänyt tehdä kuin yhden pienen, chilipaprikaa tuli, samaten chiliä ja vielä on vihreitä paprikoita sisällä suurentumassa :) Tässäpä kuvia muutamista:







Kiva, kun satoa tuli myös tänäkin vuonna! Ensi vuonna uudet kujeet ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti