perjantai 20. joulukuuta 2013

Miehelle sukat.

Mieheke toivoi villasukkia:




Ja minä tein :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Säärystin-toive.

Eräänä iltana, kun olimme appisten luona saunomassa, anoppi esitti minulle toiveen. Hän toivoi säärystimiä tammikuussa olevaan tanssinäytökseen. Säärystimien piti yltää hieman tanssikenkien päälle. Ja väritoiveena oli harmaa. En halunnut tehdä pelkkää joustinneuletta (2oik2nur-neulos). Muistin nähneeni netissä hiihtosäärystimien ohjeen ja etsinkin sen käsiini.

Lanka: Vesa, kotimainen sukkalanka
Väri: Vaalean harmaa
Puikot: 3
Silmukkamäärä: alussa 64 (16s/puikko), kavennuksen jälkeen 12s/puikko.

Ohjeen sovellus: Neulotaan 2oik 2nur 15 kerrosta, että jokaisella puikolla on 16s. Sitten suoritetaan kavennus: oikeat silmukat yhteen ja nurjat neulotaan normaalisti. Jokaiselle puikolle jää 12 silmukkaa ja näillä tehdään ohjeen mukaisesti loppuun saakka.





Anoppi oli tyytyväinen!

Palloja.

Halusin tehdä itse leluja kissalle. Löysinkin tämmöisen virkatun pallon ohjeen, jota halusin kokeilla. Ohje osoittautui hyväksi ja helpoksi. Ja niin alkoi palloja syntyä kuin liukuhihnalla.

Lanka: Novita Nalle (sininen ja aniliini)
Täyte: vanu

Lisänä
tiuku


Nämä pallot menivät appisten tyttö- ja poikakissalle.



Lanka: pienet jämälankakerät
Täyte: vanu

Lisänä
tiuku

Tässä pallo meidän kissalle.



Kissalle tekemistä.

Kauppojen raapimapuut olivat aika tylsiä ja hintavia. Ja kun kantokassikin tehtiin itse, päätimme tehdä myös raapimapuun. Tämä on pienempi versio, isompi tehdään myöhemmin.

Runko: lastulevy
Päällinen: maastonvihreä matonkude
Poikkijalka: honkaa
Astinlauta: honkaa

Lisävarusteet:
Pallo: virkattu vihreästä villalangasta, sisällä vanua.



Ja kissa on tyytyväinen!

Kantokassi.

Emme miehekkeen kanssa halunneet hankkia tulevalle kissalle mitään muovista tai kaupan omaa kangas-kantokoppaa, joten päätimme tehdä sen itse! 

Runko: kevyttä alumiinijohtoa taivutettuna kaarelle
Pohja: vanerilevy, johon porattu reiät johtokaaria varten
Vuori: tarralla irroitettava farkkukangas (pesumahdollisuus)
Päällinen: Postin vanha tuulitakki, anopin ja allekirjoittaneen vanhat farkut
Kantohihna: kannettavan tietokoneen vanhasta laukusta
Vetoketjut (ovi ja pohja): kirpparilta

Lisävarusteet:
Sisätyyny: vanha valaisimen varjostinkangas + kaupan vanua
Turvavyö: koiran turvavyövaljaiden kappale, joka kiinnitetään klipsillä kassiin ja
turvavyö pujotetaan lenkistä läpi ja kytketään omaan lukkoonsa




Sisätyynystä ja turvavyöstä ei tällä hetkellä kuvaa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Mutainen.

Mieheke ei halunnut syntymäpäivilleen perinteistä kermakakkua, vaan toivoi mutakakun. Toteutin toiveen leipomalla mutakakun fazerin ohjeella. Kakku onnistui hyvin, kehuja tuli. Koristelin päällisen puolitetuilla viinirypäleillä ja sirottelin päälle siivilän läpi tomusokeria. Koostumus oli erittäin onnistunut.


tiistai 19. marraskuuta 2013

Painele, lusikoi, paista, täytä.

Vanhempieni luona ollessa lueskelin lehtiä ja sieltä pisti silmään lusikkaleipien ohje. Miehekkeelläni on syntymäpäivät perjantaina ja ajattelin näiden olevan osana tarjoilua :) Kaikista ei tullut läheskään näin kauniita kuin nämä kolme yksilöä kuvissa, mutta eivätköhän ne kelpaa tarjottavaksi. Välissä vadelmahilloa.




maanantai 18. marraskuuta 2013

Kaulalle lämmikettä.

Ollessani päättelemässä viimeisimpiä villasukkia, appiukko tiedusteli, mitä mahtaisin neuloa seuraavaksi. Vastasin että ei minulla mitään suunnitelmia ole. Hän pyysi sitten minua neulomaan hänelle kaulurin, joka suojaisi niin selkää kuin rintamustakin. Hän oli jo ostanut langat aikomuksena itse neuloa, mutta delegoi tekemisen minulle. Mikäpäs siinä, jotain vaihtelua ainaisiin sukkiin!

Tämmöinen siitä tuli, saaja oli myös tyytyväinen :)




Tykkään enemmän neuloa villasukkia!

perjantai 15. marraskuuta 2013

Nostalgiaa.

Neuloin aiemmin miehekkeen veljenpojalle syntymäpäivälahjaksi villasukat Nostalgia-langasta, vihreän värisestä. Tässä samantapaiset sukat, erivärisenä, miehekkeen veljentytölle ihan muuten vaan :)





Lahjasukat.

Tässä taas neulottuna turkoosit palmikkovillasukat :) Nämä menevät lahjaksi.




perjantai 25. lokakuuta 2013

Pitkään päällisiä odottaneet.

Aiemmin keväällä ompelin miehekkeen vanhoista t-paidoista sisätyynyt, jotka täytin Anttilasta ostamallani vanulla. Ne onnistuivat. Koko kesän ajan minulla oli tarkoitus ommella näihin tyynyihin kirpparilta ostamastani retrokukkakankaasta pääliset. Mutta kiireisen työkesän tiimellyksessä päälliset unohtuivat ja jaksaminen oli nolla. 

Tällä viikolla vietin pari kesälomapäivää ja sain otettua itseäni niskasta kiinni. Kaivoin kankaat ja ompelukoneen vaatehuoneen perimmäisestä nurkasta ja tartuin toimeen. Ikänä en ole vetoketjua ommellut ja omasta mielestäni niiden ompelu onnistui, vaikkakin jälki ei ole välttämättä mistään parhaimmasta päästä, mutta olen itse tyytyväinen niin saa kelvata!


Rölli taas tarkistelee jälkiä.


Ihanat tuli, mitähän seuraavaksi...

Lahjaneuleita.

Sain kuin sainkin vihdoin ja viimein neulontakauden avattua :) Neuloin miehekkeen vanhimman veljen 9-vuotta täyttävälle pojalle syntymäpäivälahjaksi 7-veljestä Nostalgia-langasta (sävyltään vihreä) villasukat. Niistä en valitettavasti ymmärtänyt ottaa kuvaa ennen paketointia, joten niistä ei ole kuvamateriaalia. Saaja oli hyvin tyytyväinen uusiin "luistimiin" :D Liukas lattia sisällä, hyvin luisti villasukat!

Mutta sitten. Neuloin työkaverilleni tietoisen yllätyksen, turkoosin väriset, palmikkokuvioiset villasukat. Hänkin oli hyvin otettu ja tyytyväinen saamiinsa, itse kun ei taida neulomisen jaloa taitoa :) Tässä kuva niistä omissa jaloissani.



Rölli tarkisti lahjan.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Sadonkorjuukuulumiset.

Edellisestä kirjoituksesta näkyy olevan reippaasti aikaa. Mutta minkäs teet, kun töissä pitänyt kiirettä ja kotona ei sitten ole ennättänyt tehdä oikein mitään mistä olisi tänne voinut kirjoittaa. Enkä kyllä ole ennättänyt vieläkään. Langat ja puikot ja muut käsityöt ovat vielä esillekaivamatta. Vaikka keli olisi sen verran vilpoinen jo että voisi neulomisen aloittaa taikka ompelun, mutta ei sitä vaan yksinkertaisesti jaksa!

Takapihalla sain yksi päivä siivoiltua kaikki kesän aikaiset kasvatukset pois, paitsi ruusupapu sai vielä jäädä, samaten kurpitsan lehdistö. Callunoita on tullut istuteltua ulosjääviin ruukkuihin, muut viety talvisäilöön appisten puutarhavajaan. Etupihalla on vielä kesäkukkia, antaapi olla kun kukoistavat vielä :) Lyhtyjä laitoin myös jo takapihalle.

Satoa omista kasvatuksista on tullut hyvin. Tomaatteja tuli paljon, kurkku ei ennättänyt tehdä kuin yhden pienen, chilipaprikaa tuli, samaten chiliä ja vielä on vihreitä paprikoita sisällä suurentumassa :) Tässäpä kuvia muutamista:







Kiva, kun satoa tuli myös tänäkin vuonna! Ensi vuonna uudet kujeet ;)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tiger!

Viikonloppuna intouduin leipomaan tiikerikakun ensimmäistä kertaa ikinä :) Äiti oli auttamassa, mutta pääosin tein kakut alusta loppuun itse :) Toinen kakku kohosi aika jännästi vuoassa, mistä syystä sille tuli niin sanottu helma :D Mutta hyviä olivat molemmat ja kehut sain äidiltäkin :)




torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannusta!

Hyvää Juhannusta blogin lukijoille!


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Perennoja, kesäkukkia ja hyötykasveja.

Hieman on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Työt puistotyöntekijänä alkoivat huhtikuun lopulla ja siitäpä sitä sitten onkin ollut kiirettä ja väsymystä ja laiskottamista., ettei ole jaksanut kirjoitella. Ja lisäksi taisi syynä olla läppärin hajoaminen. Mutta nyt on jo jonkin aikaa ollut pöytäkone käytössä ja nyt ennätin kuvata pihamaata että sain tänne kesäisen päivityksen aikaiseksi :)    

Aloitetaanpas kuvat etupihalta.
Äidiltä otin viime vuonna pihlaja-angervoa (kuvassa vasemmalla). Se lähti oikein hyvin kasvamaan, se kun ei nirsoile! Seuraavana jo kukkinut kullero, joka myöskin äidiltä viime vuonna otettu. Viime vuonna ostin myös sinikuunliljan taimen joka iloisesti on lähtenyt kasvuun. Tämän takana ja seinustalla muutenkin keväällä laittamat gladioluksen sipulit (saa nähä kukkivatko tänä vuonna). Pienenä näkyy kirjotäpläpeippi. Marketta-ruukun takana kuunlilja, jossa on kelta-sinivihreät lehdet ja takaa pilkottaa myöskin jo penkissä aiemmin esiintynyt sinikuunlilja isompana.

Kesäkukkia etupihalle laitoin pientä valkoista markettaa, verenpisaraa ja murattia sekä amppeliin nukenkaulusta. Saa nähdä, miten rupeaa kukkimaan vai pitääkö ostaa jotain muuta amppeliin.

Keittiön ikkunassa näkyy vielä chilin taimia sekä muutama auringonkukka ja lyhtykoiso odottamassa ulospääsyä :)





Sitten takapihalle.
Olohuoneen ikkunan alla olevassa penkissä vasemmalta edestä lähtien: kirjokuunlilja, viherkuunlilja, särkynyt sydän, jättimaksaruoho ja sinikuunlilja.
Takaa perimmäisestä nurkasta: saniainen, värililjat sekä viiruhelpi. Lisäksi penkkiin istutin keväällä muutamia gladioluksen sipuleita (muistaakseni :D) sekä lisää värililjan sipuleita.

Kivikkopenkistä löytyy viime vuonna istutetut sinilaakakataja, sinikataja, kelta-sinivihreä kuunlilja ja yksi säilynyt patjarikko. Tänä vuonna ostin kolme uutta patjarikkoa sekä muutaman maksaruohon.

Kesäkukista löytyy ruusu, pelargonit, verenpisara, muratit, itsekasvatetut krassit ja mustasilmäsusanna. Toivotaan, että itsekasvatetut kukkivat myös tänä vuonna!

Viime vuonna ystävältäni lahjaksi saamassa minikasvihuoneessa kasvaa neljä lyhtykoisoa.

Taimista ulos on istutettu pari tomaattia niin amppeleihin kuin valkoiseen laatikkoon, äidiltä saama kurkuntaimi sekä muutama chili. Penkistä löytyy myös jättikurpitsan taimi, pari ruusupavun tainta sekä kikherneen taimi. Tarkoituksena myös istuttaa muutama auringonkukka :)








   


   



Satoa ja kukkaloistoa odotellen :)