sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tilakoristelu.

Elokuussa meillä oli koulussa Messu- ja näyttelyrakentamisen kurssi, ja koulun jokavuotiset Maalaismarkkinat. Minä ja ystäväni Jaana teimme koristelun vihertyöhalliin. 

Hallissa oli lähtötilanteessa tomaattikasvustoa, jota tiivistämällä saimme lisää tilaa pöydille. Hiekka-alueet päällystimme muovilla, jonka päälle laitoimme itse luonnosta hakemaamme sammalta ja jäkälää. Viherkasvit ovat koulun omasta viherkasvihuoneesta lainattuja. Seinillä olevien putkien eteen ripustimme kalaverkkoa, johon kiinnitettiin aiemmilta Maalaismarkkinoilta teetetyt valokuvat puisilla pyykkipojilla.


Suunnitelma.

Vesiaiheen ympärystä koristavat
kannat, nuokkupapinkaurat, 
aasinkorvat ja rönsyliljat 
sekä jäniksenkäpälät.

Kasvustoa.

Koristekaalta, jäkälää, pelargoni.

Suuri kanto taka-alalla kuljetettiin metsästä
kottikärryillä, ja mukana tuli myös vanhoja oksia
sekä pienempiä kantoja. Ihmeköynnös kruunsi
liloilla kukillaan kokonaisuuden.

Osa kahvittelupisteestä.

Vanhat pottulaatikot sekä reki
olivat molempien suosikit. Jaanan
vanhat kumisaappaat täytetty itsekerätyllä
viljalla, osmankäämät vanhassa maitotonkassa.

Suuri saniainen oli kuin tehty
tähän istutusaltaaseen.

Valokuvat kalaverkossa.

Kahvipöydän viereinen tonkka
kukitettiin.

Pöydille tehtiin maljakot jättitatarin
ontoista varsista, jotka sidottiin
kiinni narulla ja täytettiin vedellä
ennen kukkien laittoa. Alla vanhat
lasilautaset.


Näytöstä kumpikin saimme 3:sen, asteikolla 1-3. Molemmat olimme tyytyväisiä kokonaisuuteen ja yhteistyö sujui kuin vettä vain! Saimme myös positiivista palautetta Maalaismarkkinoilla kävijöiltä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti